Mitä silloin tapahtuu, kun joku asia jää unholaan? Kun jonkun
olemassaoloa ei muista? Missä SE silloin on?
Mieli on omituinen. Päähän pompsahtelee välillä mitä kummallisimpia
asioita, joilla ei ole arjen tärkeysjärjestyksessä mitään merkitystä, mutta
jotka muistaa kristallinkirkkaasti. Jostain ne sinne ilmaantuvat. Kun sitä
vastoin pitäisi muistaa joku matemaattinen kaava, ei mitään toivoa. Tai viedä
veroviraston kirje postiin. Tai ostaa kaupasta pyykinpesuainetta. Tai käyttää
auto katsastuksessa. Ei minkäänlaista muistijälkeä noiden asioiden suhteen. Sen
sijaan, kun tuttu hittibiisi kuuluu autoradiosta: kitapurje lepattaen pystyt
veisaamaan sen alusta loppuun kuin vettä vaan. Puhumattakaan
minkä tahansa Suomi-iskelmän kertosäkeestä. Ne on päässä, halusit tai et,
kuuntelit kyseistä musiikin genreä tai et.
”Haukionkala”-efekti on ilmeisesti toiminut näissä päähänpinttymissä:
Kun tarpeeksi jotain asiaa jauhaa/toistaa/kuulee, jäähän se väkisinkin mieleen.
Siellä on ja pysyy!
Sanotaan myös, että sellaiset asiat muistaa, joilla on
merkitys. Totta. Kun tekemisellä tai asioilla on mieli ja merkitys, ne on
paljon helpompi omaksua. Tärkeysjärjestys on kuitenkin erittäin subjektiivinen
kokemus. Sen, mikä on toiselle tärkeää, toinen ohittaa olankohautuksella.
Toisin sanoen: EVVK.
Tänään muistui mieleen, että me ollaan täysin unohdettu meidän blogi! Meidän syksyllä syntynyt, pikkuriikkinen, ensi askeleita taapertava blogimme <3 Mutta miten niin on päässyt käymään? Marmelade Mouse of the Yellow House ei suinkaan ole merkityksetön, vuodenvaihteesta tähän hetkeen Keltaisessa Talossa on ollut runsain mitoin tapahtumia ja toimintoja, joista olisi voinut vallan hyvin kirjoittaa. Mutta ei ole voinut kirjoittaa, kun ei ole muistanut, että voisi kirjoittaa. Paradoksaalista. Ja kun se oli unohduksissa kaikilta, missä se silloin oli?
Koska kyllähän SE kuitenkin koko ajan oli. :)
Täytyy lohduttautua sillä, että aina myöskään merkityksellisille
asioille ei löydy sanoja. Tuntuu, että sanat eivät riitä; ne eivät kerro
tarpeeksi niistä tunteista ja tilanteista, joissa on ollut mukana. Jos asian
sanoittaisi, se kärsisi inflaation. Jotkut asiat kun ei vaan selittämällä
parane. Parempi siis olla hiljaa. Toisaalta: pitäisikö tämä tulkita
niin, että mitä enemmän tapahtuu, sitä vähemmän sanottavaa? Sanat on vaan
yksinkertaisesti loppu, niin kuin Suosalon Martilla Luolamiehessä: niitä ei
ole, ennen kuin seuraavan päivän sanakiintiö avataan.
Joka tapauksessa: maaliskuussa mennään! On ollut Minttua sekä
Villeä, Lehmänmaitoa ja mansikoita, on paiskittu kukin tahollamme töitä,
mietitty menneitä toimintakertomuksen muodossa ja suunniteltu tulevaa. Kaikki
pallot ilmassa, koppeja otetaan kovasti. - Se siitä: siinä meni joulukuun lopusta
maaliskuun alkuun kolmessa rivissä. Lyhyestä
virsi kaunis.
Ja toivottavasti Marmelade Mouse of The Yellow House antaa
unohduksen meille anteeksi. <3
”♪ ♫ Sori, oikeesti pahoillamme kaikest ♪ ♫ ♪ ♫.............”
