Syysapeuden karkoitin.

Viime viikolla syksy hiipi nurkkiin ja iltojen pimetessä saapui myös hetkellinen syysapeus. Pimeää, synkkää, kylmää ja märkää. Keltaisessa Talossa on villasukat kaivettu varastoista ja käyty kiivasta keskustelua siitä, löytyykö syksystä mitään hyvää. Puolesta puhujia ei ole juurikaan löytynyt.

Vastaiskuna syysapeuteen on nyt tarjolla DIY -projekti.

DIY eli tuttavallisemmin Tee se itse- projektilla teimme lasilyhtyjä niin sisä- kuin myös ulkokäyttöön. Keltaisen talon sisustus on vähintäänkin monipuolinen, joten meille sopii tyyliltään monenmoiset lyhdyt.
Jokainen Tee se itse- henkilö valitsee toki omaan makuunsa sopivat värit ja materiaalit :)

Lyhtyjen valmistukseen tarvitset:
Lasipurkkeja
Nauhoja
Koristeteippejä
Tarroja
Rauta- tai alumiinlankaa
Pihdit

Toki lyhtyjen koristelemisessa vain mielikuvitus on rajana, joten kannattaa hyödyntää kaikki kaapeista löytyvät koristeet ja materiaalit.

Yllä oleviin lyhtyihin kiepautettiin kahvat alumiinilangasta sekä liimattiin vähän blingblnigiä koristeeksi. Pieniin lyhtyihin käytetiin silkkinauhan jämiä sekä koristeteippiä.
Helppoa, nopeaa ja simppeliä!

Sitten vaan villasukat jalkaan, mukava asento takapuoleen ja kynttilät palamaan. Tunnelmallisia hetkiä!

Go, Lievestuore Go!!!

Valtaosa lievestuorelaisista on jossain vaiheessa elämäänsä tormännyt tokaisuun: "Ai sä oot Lievestuoreelta, siellähän haisee aina pahalta." tai: "Jaa, Lievestuoreen Liisa..." Lievestuoreen identiteetti oli pitkään tehtaan piipun varjossa. Tiedettiin vaan Lipeälampi sekä Irvinin laulu likaojan juoksusta. Viime vuosina Lievestuoreella on tehty hartiavoimin töitä uuden, paremman imagon kehittämiseksi. Työtä on tehty hartia- ja talkoovoimin, oman kylän järjestöjen, yritysten ja tietysti kyläläisten toimesta.

Lipeälampi nyt :)

 

Yhtenä apulaisena uudessa nousussa on ollut Setlementin hallinnoiman LYHDE -hankkeen Lyhde -toimintamalli. Lyhteeseen kuulu Lievestuoreen yhdistykset sekä yrityksiä. Toimintamalli on yksinkertaisuudessaan nerokas;tehdään yhdessä. Yhdistämällä järjestöjen ja kyläläisten voimavarat ja tietotaito syntyy pienien purojen avulla iso joki.

Torikahvit

Vapaaehtoistyötä on tehty ja tullaan tekemään.  Voisin vannoa että yksikään järjestöjen järjestämä tapahtuma tai toiminta ei onnistu ilman isoa joukkoa vapaaehtoisia. Oli kyseessä sitten Kisan nousu ykkospesikseen tai Martti Suosalon teatteriesityksen järjestäminen.

Kunnanjohtaja kuvaili Lievestuoretta kesällä järjestetyssä (talkoovoimin tämäkin) kotiseutujuhlassa itsenäiseksi ja ylpeäksi kyläksi. Ja sitähän me ollaan. Ylpeästi, itse tehden - nöyrästi mutta sisukkaasti! Jos jotain ei ole, se tehdään. Jos muut ei, niin sitten ite!

Lyhde -toimintamalli on päässyt loppukahinoihin Oikeusministeriön Demokratiakilpailussa. Käykää äänestämässä Lyhde voittoon!! Lievestuore on todellakin ansainnut uuden pirteämmän imagonsa! Sekä mainetta ja kunniaa :)

Äänestämässä voi käydä alla olevien linkkien kautta

https://www.otakantaa.fi/fi-FI/Selaa_hankkeita/Demokratiapalkinnon_2014_yleisoaanestys#.VBFMGbcN4gw.facebook

https://www.facebook.com/Demokratiapalkinto?fref=ts

Tai osoitteessa www.lievestuorela.fi
                        www.lievestuore.fi

Torstai-iltapäivän ilonaihe

Toimistossa kuultua:
"- Pitääkö näistä yhden illan jutuistakin pitää päiväkirjaa?"
" - Kyllä."

Tiukkapipoista toimistotyöskentelyä

Y: "Kuka se oli, kuka tulee vetämään sen miesten illan?"
X: "Öööö....Se oli joku ässällä alkava.....ootas nyt....ööö....Saa...Sauuuu..Samuli Laiho?....Öööö...Sauli Niinistö?....Hetkonen... Samuli Edelmann?....Varmaan alko ässällä........(katsoo yhteystiedoista) Sauli Mäkelä! Minähän sanoin, että se alkaa ässällä. :)

Matka oli jälleen vähintäänkin yhtä tärkeä kuin päämäärä.

Keidenköhän välillä keskustelu käytiin?!

Tiukkapipoisten toimisto :)

"Miehen logiikkaa, milloin ukulelestä tuli ukulele, ja muita kotapohdintoja."

 Tänään oli opiston neljäs nuotiolauluilta, ja samalla syystyökauden virallinen avaus. Sitä vietettiin tuttuun tapaan Saarilammen kodalla. Menin Markun kanssa paikalle jo hieman aiemmin katsomaan, että paikka on kunnossa; sytyttämään tulet, kantamaan puut jne. Minun suunnitelmani oli, että haen liiteristä lastuja ja tuohenkäppyröitä, raapaisen tulitikkua, ja iloisesti ja tunnelmallisen pikku hiljaa, liekit alkavat ritistä kuin leikkien... Jäin kuitenkin jumiin kamerani kanssa (ts. kuvasin nokipannua kaikilla mahdollisilla asetuksilla, kaikista mahdollisista kuvakulmista), joten Markku ehti ensin. 

 

 Puolikas sanomalehteä tulisijan pohjalle, 7 valtavaa kalikkaa vieretysten, sitten mies hävisi pihalle, auton ovi käy, ja samassa hän saapuu paikalle jonkun sortin liekinheittimen kanssa. KOOOOOOOOOOOOSSSSSSHHHH – savu vain pöllähtää ja sanomalehti häviää atomeiksi - mitään muuta ei sitten tapahdukaan. Neljättä kertaa tuota samaan yrittäessään, M jaksaa edelleen naama mustana innokkaasti selittää, kuinka hän kotonakin sytyttää kaiken aina noin, ja että patruuna ko. vehkeeseen ei maksa kuin 1,60 €. Viidennellä-kuudennella kerralla puut vissiin päättivät luovuttaa ja alkoivat savuten verkalleen palaa. - Ja kyllä, Markulla oli voittajailme!

Kota sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä opistolta, ja aina sitä ajattelee, että: ”Kyllähän sinne nyt helposti löytää./Kyllähän paikan nyt kaikki tietää”. Kun tänään taas jälleen kerran, eräs paikkaa etsivä (mies, jolle päivällä reitti oli tarkasti neuvottu) soitti ja alkoi selittää: ”Minä olen nyt tämmöisen mäen päällä, vasemmalle jäi juuri koulu ja päiväkoti, ja kyltissä taisi lukea, että Niemisjärvi”. Niemisjärvi - siis reippaat KUUSI kilometriä ohi ajaneena, vaikka opistolta on suurin piirtein KUUSI kilometriä itse kodalle. Miehinen logiikka on ja pysyy mysteerinä.

Muutoinkin parituntinen noudatti tuttua kaavaa: ilta oli aivan liian lyhyt, kahvia tuli juotua aivan liikaa + että kieli paloi; perinne sekin. Lauluihin alkoi tulla alusta lähtien omia sovituksia niin sanojen kuin sävelten suhteen, käytiin keskustelu auton ripsistä niitä ennen näkemättömän kanssa, ja Piia lähti tilaisuudesta laulaen ”Varpunen jouluaamuna”. 

Muotitietoinen-biisin aikana tapahtui omituinen tapahtumaketju: Alkusointujen aikana eräs (mies) istui silmälasiensa päälle – noh – parikymmentä sekuntia myöhemminhän biisin sanat menee ”…ja rikkoi mun rillit…”. Tästä seurannut naurunremakka hämäännytti yhden kotailijan (miehen) niin, että hän tiputti makkarakepin lattialle ja sitä nostaessaan puolestaan heilautti tulisijan ritilää, jolloin siitä tipahti monta makkaraparkaa liekkeihin useamman kerran peräkkäin. Biisi onkin tästä eteenpäin tässä tilaisuudessa julistettu pannaan. 

Illan lopuksi taas kerran yhteisesti todettiin, että tällaisia tuleen tuijottelu -iltoja pitäisi olla enemmän. Maailma tarvitsisi paljon, paljon enemmän epävirallisia asioita eri ihmisten kesken; ilman rooleja, titteleitä ja univormuja. Ihmisenhän tulisi ennen kaikkea (uskaltaa) olla ihminen, eikö totta?

 

Marmelademouse of the Yellow house

Niin kuin yleensä aina, ajatus pompsahti päähän `eimistään´: - muutama ilta sitten, kahvikuppi toisessa kädessä, ihan muita asioita pohtien. ”Blogi. Opistoblogi. Meidän opistolla pitäisi olla blogi.” Paikka, jossa voisi kertoa kaikesta opiston toimintaan liittyvästä. Asioista, joita tapahtuu, vaikka ne eivät välttämättä ulospäin näy. Asioista, jotka nimenomaan juuri näkyvät ulospäin. Asioista, joita seinien sisällä pohditaan ja ihmetellään, hämmästellään ja kummastellaan. Asioista, joita olisi tahtotila tehdä, mutta jotka eivät ole välttämättä pelkästään meistä itsestämme kiinni. Asioista, jotka sujuvat kuin tanssi, ja niistä, jotka ei todellakaan suju. Blogissa opistotalon oven saranoita voisi avata vielä hieman enemmän kuin mitä ne normaalisti aukeavat.

Blogiviidakossa on monen nimistä ja näköistä. Ja näyttipä löytyvän oikein ohjeita sille, millä perusteella blogin nimeä voisi lähteä miettimään! ”Leikittele sanoilla, etsi loppusointuja, englanti aina varma valinta, anna jo blogin nimellä lukijalle monta merkitystä, sido nimi maantieteellisesti tai paikallisesti...” Ahaa-hmmmm-no niin – mitäs sitä-jaa-olisikohan-entäs jos-ääh....

Opistotalo on keltainen talo, siitä liikkeelle siis. Yellow house? The Yellow house? A little yellow house? Sinne päin, mutta ei siellä asti... Ja taas me mietittiin... Loppusointu, pitäisikö nimessä olla loppusointu? House –mouse. MOUSE?! Mitä yhteistä on hiirellä ja opistolla? Hiiri on sitkeä ja sinnikäs, se tulee toimeen vähällä. Hiiri on reviiritietoinen, se ei luovuta helposti. Se pelkää rottia, mutta on valmis taistelemaan omiensa puolesta. Se on aktiivisin vuorokauden pimeimpinä aikoina, mutta sisällä se liikkuu kaikkina vuorokauden aikoina. (That´s it: Ihan kuin Lievestuoreen Setlementti ry:n ja kansalaisopiston väki ja opistotoiminta.)

Lisää yhtäläisyyksiä löytyi roppakaupalla: Opistolla ja opiston ryhmissä käyvät osallistujat ja tuntiopettajat vipottavat ja vipeltävät ryhmästä ja paikasta toiseen. Opiston luottamushenkilöt ja operatiivinen johto yrittävät viiksikarvat vipattaen nuuhkia, mihin suuntaan ollaan menossa, kannattaisi mennä, tai ei todellakaan pitäisi nokkaansa tunkea. Tiedonjyväsiä jaetaan niin opiston ryhmissä kuin esimerkiksi alakerran väen keskuudessa, lasten toiminnan puolella. Toimistossa hiiri on koko ajan töissä, ja siellä rapistellaan ja välillä myös silputaan papereita. Kun opiston henkilökunta on ihan finaalissa, jostain aina ilmestyy alakerran keittiön pöydälle herkkukasa: jäätelöllä päällystetty kääretorttu, lajitelma erilaisia karkkeja, muutama paketti suklaakeksejä ja pannullinen kahvia. Näitä sitten yhdessä tuumin mutustellaan poskipussit pullollaan kohti uutta nousua. Ja kun kaiken tämän lisäksi on oikeasti olemassa tarina pienestä marmeladihiirestä, hyvästä haltiasta, joka otti hiirulaisen muodon, nimi oli ilmeistäkin ilmeisempi. Marmelademouse of the yellow house tulee pitämään sisällään niin tuntiopettajien kuin vakituisen henkilökunnan mietteitä, ajatuksia ja sattumuksia päivien tapahtumista. Ja ehkäpä tänne joskus joku opistotoiminnan luottamushenkilöistäkin ehtii kirjoitella. Tervetuloa viipottamaan kanssamme keltaisen talon maailmaan, toivoo Sari, Piia ja Markku