Joulu on taas, joulu on taas...
… mutta kattilat ei oo täynnä puuroo, koska se syötiin jo
keskiviikkoaamuna.
Tuolloin oli opiston perinteinen joulupuuroaamu kello 08.00.
Se tarkoitti sitä, että puuroa oli mielellään alettava keittää jo sitä ennen.
Kello 04.00 oli jo varhaisin tonttu asemissa, ja puoli viiden maissa yhteensä
kolme zombikokkitonttua hiihteli puoliunessa pitkin keittiötä murahdellen
toisilleen välillä jotain suomelta kuulostavaa. Kolmannen kahvipannullisen
jälkeen sanoja pystyi jotakuinkin tulkitsemaan, mutta ei se mutina tuossakaan
vaiheessa vielä kovin järjelliseltä kuulostanut. Onneksi tajunnan taso ei
vaikuttanut motoriikkaan eikä ymmärrykseen, joten herkullinen puuro
sekahedelmäkeittoineen kaikkineen valmistui niin kuin aina ennenkin.
”- Voi hitsi, ne
mantelit jäi taas ostamatta!”
”- Täällä kaapissa
näyttäs olevan suolakaloja, pistetäänkö semmonen?”
”- Niin. Tai entäs, jos
sanotaan, että on se siellä?”
”- Ei me voija
valehella.”
”- Ei niin.”
”- Entäs, jos vaan
sanotaan, että ei laitettu, ettei kellekään tuu paha mieli. Tasa-arvokysymys
nääs.”
”- Entäs, jos vaan
sanotaan, että unohettiin, koska se on jo perinne?”
”- Entäs, jos vaan
sanotaan, että unohettiin?”
”- Niin. No, onhan
sekin yks vaihtoehto.”
Perinteinen aamujoulupuuronkeittorupeama (ohhoh, mikä sana!)
jotenkin hupaisalla ja nurinkurisella tavalla vuosittain kruunaa marraskuun puolivälistä
alkaneen loppukirimme kohti joulua. Vuorokauden tunnit eivät tunnu Keltaisessa
Talossa olevien ihmisten määrällä suhteessa työn määrään riittävän mihinkään.
Kun perustekeminen säilyy jokaisella vakiona, mutta siihen pläjäytetään lisäksi
kevään opetusohjelman päivitys, järjestetään kulttuurikuukauden tapahtumia,
osallistutaan muihin tähän vuodenaikaan kuuluviin palavereihin, kinkereihin, kokouksiin
ja karkeloihin, ja sitten vielä into piukeena herätään kokkailemaan puuroa
ennen varsinaisen työpäivän alkua, tuntee vahvaa sukulaissieluisuutta Kissi
Vähähiilarin kanssa: ”MÄ OON NIIN TÖÖT!” :D - Mutta elämä on valintoja, näin se
on todettu moneen otteeseen. Töitä voi tehdä niin kovin monenlaisella
asenteella. Voi laskea joka ikisen ylityöminuutin. Voi laskea pekkaset ja
pakkaset. Voi erottaa työ- ja vapaa-ajan säntillisesti omiin siisteihin pikku
lokeroihinsa, ja kuvitella, että työ on irrallinen osa elämästä. - Tai sitten
voi elää elämää, joka koostuu monenlaisista eri asioista, joista yksi sattuu
olemaan työ. Jokainen tavallaan.
Herkkua on siinä
monenlaista…
Viimeisen parin viikon ajan Keltainen Talo on ollut kiireen
lisäksi Huumaavien Tuoksujen Talo. Tuntuu, että Opistotien päähän olisi voinut
löytää vaikka silmät ummessa. Alakerran väki on loihtinut erilaisia
joululeipomuksia lapsiryhmien kanssa päivät perätysten. Yläkerran toimistossa eri
väriset tuoksukynttilät ovat piristäneet pimeää vuodenaikaa. Eri opintoryhmät
ovat viettäneet pikkujouluja kera glögikupposten ja piparkakkuvuorten. Joulupuuroaamuna
sekahedelmäkeittoa maustoivat vedessä kiehuvat kanelitangot – oih, voisipa pelkästään
tuoksun joskus syödä! Kevyttä ja kaloritonta, mutta ahhhh, niin jumalaista!
Soihdut sammuu…
…mutta ihan kaikki väki ei nuku. Ryhmät ovat yksi toisensa
jälkeen saaneet syystyökautensa päätökseen ja iltaisin Keltaisen Talon soihdut
ovatkin sammuneet jo hieman tavallista aikaisemmin. Näytelmäryhmä on ainut,
joka jatkaa harjoituksia myös joulun seutuvilla. Tuntuma tekstiin täytyy
säilyttää, koska ensi-ilta kolkuttaa ovelle jo helmikuun puolessa välissä. Eräs
hullunkurinen maailma lavastuksineen ja henkilöhahmoineen on jälleen kovaa
vauhtia valmistumassa.
Tarinoiden syntymisessä on aina jotain valtavan taianomaista: missä ihmeessä ne
olivat, ennen kuin muuttuivat näkyviksi?
Reippahasti käypi
askeleet…
…tai sitten ei. Joulunpyhät
ovat monelle odotettua vapaa-aikaa. Joku istuu tyytyväisenä sukujoulupöydässä,
joku on mielellään yksin hiljaisuudessa, yksi lähtee etelään, toinen Lappiin,
kolmas ulkoilee tarmokkaasti, neljäs taas kaivautuu kotihiirenä peiton alle pusipusinyyhkisjoululeffaa
tuijottamaan. - Joulu on todellakin se ainut juhla, joka on vain kerran
vuodessa. ;)
Keltaisen Talon johtoporras (sanan varsinaisessa merkityksessä, tai ainakin tässä kuvassa johto on portaikossa) toivottaa kaikille parin vuoden takaisen mäenlaskukuvan myötä Hyvää Joulua! Tää on kaikkine ihanuuksineen ja kamaluuksineen meijän työpaikka. <3
John Lennonin sanoin: ” So this is Christmas, and what have
You done……?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti