maanantai 22. joulukuuta 2014

Me käymme joulun viettohon!



Joulu on taas, joulu on taas...



… mutta kattilat ei oo täynnä puuroo, koska se syötiin jo keskiviikkoaamuna. 
Tuolloin oli opiston perinteinen joulupuuroaamu kello 08.00. Se tarkoitti sitä, että puuroa oli mielellään alettava keittää jo sitä ennen. Kello 04.00 oli jo varhaisin tonttu asemissa, ja puoli viiden maissa yhteensä kolme zombikokkitonttua hiihteli puoliunessa pitkin keittiötä murahdellen toisilleen välillä jotain suomelta kuulostavaa. Kolmannen kahvipannullisen jälkeen sanoja pystyi jotakuinkin tulkitsemaan, mutta ei se mutina tuossakaan vaiheessa vielä kovin järjelliseltä kuulostanut. Onneksi tajunnan taso ei vaikuttanut motoriikkaan eikä ymmärrykseen, joten herkullinen puuro sekahedelmäkeittoineen kaikkineen valmistui niin kuin aina ennenkin.

 ”- Voi hitsi, ne mantelit jäi taas ostamatta!”
”- Täällä kaapissa näyttäs olevan suolakaloja, pistetäänkö semmonen?”
”- Niin. Tai entäs, jos sanotaan, että on se siellä?”
”- Ei me voija valehella.”
”- Ei niin.”
”- Entäs, jos vaan sanotaan, että ei laitettu, ettei kellekään tuu paha mieli. Tasa-arvokysymys nääs.”
”- Entäs, jos vaan sanotaan, että unohettiin, koska se on jo perinne?”
”- Entäs, jos vaan sanotaan, että unohettiin?”
”- Niin. No, onhan sekin yks vaihtoehto.”



Perinteinen aamujoulupuuronkeittorupeama (ohhoh, mikä sana!) jotenkin hupaisalla ja nurinkurisella tavalla vuosittain kruunaa marraskuun puolivälistä alkaneen loppukirimme kohti joulua. Vuorokauden tunnit eivät tunnu Keltaisessa Talossa olevien ihmisten määrällä suhteessa työn määrään riittävän mihinkään. Kun perustekeminen säilyy jokaisella vakiona, mutta siihen pläjäytetään lisäksi kevään opetusohjelman päivitys, järjestetään kulttuurikuukauden tapahtumia, osallistutaan muihin tähän vuodenaikaan kuuluviin palavereihin, kinkereihin, kokouksiin ja karkeloihin, ja sitten vielä into piukeena herätään kokkailemaan puuroa ennen varsinaisen työpäivän alkua, tuntee vahvaa sukulaissieluisuutta Kissi Vähähiilarin kanssa: ”MÄ OON NIIN TÖÖT!” :D - Mutta elämä on valintoja, näin se on todettu moneen otteeseen. Töitä voi tehdä niin kovin monenlaisella asenteella. Voi laskea joka ikisen ylityöminuutin. Voi laskea pekkaset ja pakkaset. Voi erottaa työ- ja vapaa-ajan säntillisesti omiin siisteihin pikku lokeroihinsa, ja kuvitella, että työ on irrallinen osa elämästä. - Tai sitten voi elää elämää, joka koostuu monenlaisista eri asioista, joista yksi sattuu olemaan työ. Jokainen tavallaan.




Herkkua on siinä monenlaista…
Viimeisen parin viikon ajan Keltainen Talo on ollut kiireen lisäksi Huumaavien Tuoksujen Talo. Tuntuu, että Opistotien päähän olisi voinut löytää vaikka silmät ummessa. Alakerran väki on loihtinut erilaisia joululeipomuksia lapsiryhmien kanssa päivät perätysten. Yläkerran toimistossa eri väriset tuoksukynttilät ovat piristäneet pimeää vuodenaikaa. Eri opintoryhmät ovat viettäneet pikkujouluja kera glögikupposten ja piparkakkuvuorten. Joulupuuroaamuna sekahedelmäkeittoa maustoivat vedessä kiehuvat kanelitangot – oih, voisipa pelkästään tuoksun joskus syödä! Kevyttä ja kaloritonta, mutta ahhhh, niin jumalaista!




Soihdut sammuu…
…mutta ihan kaikki väki ei nuku. Ryhmät ovat yksi toisensa jälkeen saaneet syystyökautensa päätökseen ja iltaisin Keltaisen Talon soihdut ovatkin sammuneet jo hieman tavallista aikaisemmin. Näytelmäryhmä on ainut, joka jatkaa harjoituksia myös joulun seutuvilla. Tuntuma tekstiin täytyy säilyttää, koska ensi-ilta kolkuttaa ovelle jo helmikuun puolessa välissä. Eräs hullunkurinen maailma lavastuksineen ja henkilöhahmoineen on jälleen kovaa vauhtia valmistumassa. Tarinoiden syntymisessä on aina jotain valtavan taianomaista: missä ihmeessä ne olivat, ennen kuin muuttuivat näkyviksi?




Reippahasti käypi askeleet…
…tai sitten ei. Joulunpyhät ovat monelle odotettua vapaa-aikaa. Joku istuu tyytyväisenä sukujoulupöydässä, joku on mielellään yksin hiljaisuudessa, yksi lähtee etelään, toinen Lappiin, kolmas ulkoilee tarmokkaasti, neljäs taas kaivautuu kotihiirenä peiton alle pusipusinyyhkisjoululeffaa tuijottamaan. - Joulu on todellakin se ainut juhla, joka on vain kerran vuodessa. ;)
Keltaisen Talon johtoporras (sanan varsinaisessa merkityksessä, tai ainakin tässä kuvassa johto on portaikossa) toivottaa kaikille parin vuoden takaisen mäenlaskukuvan myötä Hyvää Joulua! Tää on kaikkine ihanuuksineen ja kamaluuksineen meijän työpaikka. <3

John Lennonin sanoin: ” So this is Christmas, and what have You done……?”



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti